Monday, June 22, 2009

5 VINKKIÄ TEHOKKAASEEN KOIRAN KOULUTUKSEEN


1. Käytä tehokkaita vahvisteita
Jotta koiran koulutus olisi tehokasta, on huolehdittava että käytetyt vahvisteet (palkkiot) ovat tarpeeksi hyviä. Ota käyttöösi suuri määrä erilaisia vahvisteita ja muista, että vain koira voi päättää mikä toimii sille vahvisteena ja mikä ei. Käytä normaalia parempia palkkioita, kun harjoittelet uusia käytöksiä jotka vaativat paljon voimia koiralta tai jos koulutusympäristössä on paljon häiriöitä.

2. Käytä ehdollista vahvistetta uusia asioita opeteltaessa
Koiran koulutus tehostuu huomattavasti, kun palkkaamisen ajoitus on kohdillaan. Ehdollisena vahvisteena voi toimia esimerkiksi naksutin, pilli tai jokin sana.

3. Pidä koulutus vähäeleisenä
Koiran koulutuksessa on tärkeää välttää houkuttelua, kaksoiskäskyjä, maiskuttelua, näkyvissä olevaa namipussia, käden viemistä taskuun ennen naksutusta ja niin edelleen.

4. "Yliharjoittele" tärkeitä käytöksiä sekä perustottelevaisuutta
Muista harjoitella erilaisissa ympäristöissä ja sellaistenkin häiriöiden alla, joiden läheisyydessä koiran ei todellisuudessa tarvitsisi pystyä suorittamaan liikkeitä.

5. Käytä korkeaa vahvistetiheyttä
Vahvistetiheydellä (eli vahvistevälillä) tarkoitetaan sitä kuinka kauan koiran on työskenneltävä palkitsemisten välillä. Ideaalitilanteessa koira saa vahvisteen kolmesta viiteen sekunnin välein.
Liian pitkä aika palkitsemisten välillä voi turhauttaa koiraa ja oppiminen hidastuu. Muista siis, ettei koulutuksen vaatimustaso ole liian korkealla ja koiralla on mahdollisuus onnistua tarpeeksi usein.

No comments:

Post a Comment