5 VINKKIÄ TEHOKKAASEEN KOIRAN KOULUTUKSEEN

1. Käytä tehokkaita vahvisteita
Jotta koiran koulutus olisi tehokasta, on huolehdittava että käytetyt vahvisteet (palkkiot) ovat tarpeeksi hyviä. Ota käyttöösi suuri määrä erilaisia vahvisteita ja muista, että vain koira voi päättää mikä toimii sille vahvisteena ja mikä ei. Käytä normaalia parempia palkkioita, kun harjoittelet uusia käytöksiä jotka vaativat paljon voimia koiralta tai jos koulutusympäristössä on paljon häiriöitä.

2. Käytä ehdollista vahvistetta uusia asioita opeteltaessa
Koiran koulutus tehostuu huomattavasti, kun palkkaamisen ajoitus on kohdillaan. Ehdollisena vahvisteena voi toimia esimerkiksi naksutin, pilli tai jokin sana.

3. Pidä koulutus vähäeleisenä
Koiran koulutuksessa on tärkeää välttää houkuttelua, kaksoiskäskyjä, maiskuttelua, näkyvissä olevaa namipussia, käden viemistä taskuun ennen naksutusta ja niin edelleen.

4. "Yliharjoittele" tärkeitä käytöksiä sekä perustottelevaisuutta
Muista harjoitella erilaisissa ympäristöissä ja sellaistenkin häiriöiden alla, joiden läheisyydessä koiran ei todellisuudessa tarvitsisi pystyä suorittamaan liikkeitä.

5. Käytä korkeaa vahvistetiheyttä
Vahvistetiheydellä (eli vahvistevälillä) tarkoitetaan sitä kuinka kauan koiran on työskenneltävä palkitsemisten välillä. Ideaalitilanteessa koira saa vahvisteen kolmesta viiteen sekunnin välein.
Liian pitkä aika palkitsemisten välillä voi turhauttaa koiraa ja oppiminen hidastuu. Muista siis, ettei koulutuksen vaatimustaso ole liian korkealla ja koiralla on mahdollisuus onnistua tarpeeksi usein.

KOIRAN KOULUTUS VIDEO: Damin noutaminen vedestä

Tässä koiran koulutus videossa nuorin koirani, Sara (lyhytkarvainen saksanseisoja), noutaa damia vedestä. Hyödynnän palkkiona vetoleikkiä ja kehuja.

5 VÄÄRÄÄ OHJETTA PENTUKOIRAN OMISTAJALLE

Pentukoiran omistaja saa usein laidasta laitaan kaikenlaisia neuvoja, ja monet niistä eivät ole hyviä. Harmittomiakin ohjeita löytyy, mutta valitettavasti kuulee niitäkin, joiden toteuttaminen kannattaa jättää väliin. Aina kannattaa miettiä onko neuvoissa mitään järkeä ja luottaa omaan arvostelukykyynsä. Tässä artikkelissa käyn läpi 5 yleistä ja väärää neuvoa pennunomistajalle.

Väite 1. Johtajuusteoria, ole johtaja pennulle!
Tämä on yksi sitkeimmin eläviä myyttejä koiran koulutuksessa. Vieläkin näkee joissain kirjoissa ja nettiartikkeissa väitettävän, että koirat ovat perineet käyttäytymisensä suoraan sudelta. Pennunomistajaa neuvotaan kohtelemaan pentua alempiarvoisena sutena ja annetaan ymmärtää, että se saisi pentukoiran pitämään omistajaansa johtajasutena. Totuus kuitenkin on, että koira ei ole susi. Koira ei myöskään kykene ajattelemaan kuin susi. Sen aivojen rakenne ja toiminta ovat erilaiset ja jos ihminen yrittää ottaa "johtajuuden", koira vain hämmentyy eikä käsitä mistä on kyse. Koiran aivojen toiminta muistuttaa lähinnä nelikuisen sudenpennun aivojen toimintaa, ja tämän ikäinen sudenpentu oppii kuten koirakin - leikin kautta.
Johtajuusteoria on täyttä puppua myös susien laumakäyttäytymisen osalta. Vanhanaikaiset tiedot susien laumakäyttäytymisestä perustuivat havaintoihin vankeudessa elävien susien käyttäytymisestä. On jo kuitenkin tiedetty kauan, että vankeudessa elävä susi käyttäytyy merkittävästä eri tavoin kuin vapaana luonnossa elävä susi. Lauma, joka elää vankeudessa, kokee jatkuvia konflikteja ja taisteluita rajoitetuista resursseista (ruoka, tila jne). Villit susilaumat taas koostuvat perheryhmistä, joissa ei esiinny "johtajasusien pomoneleitä" tai taisteluita ja dominanssia.
Ole siis pennullesi luotettava ja oikeudenmukainen "isä- tai äitihahmo".

Väite 2. Älä sekaannu koirien tappeluihin, anna niiden selvittää välinsä itse!
Tämä väite perustuu siihen, että tilanne vaikuttaa usein pahemmalta kuin mitä se on. Valitse pennun tuttavapiiri tarkkaan! Pentukoiran tulisi tavata sosiaalisia ja kilttejä aikuisia koiria, jotka eivät aiheuta tarpeetonta pelkoa ja fobioita pennussa. Toisia koiria kohtaan aggressiivisesti käyttäytyvän koiran hyökkäys voi saada pennun shokkiin ja pahimmassa tapauksessa se oppii, että hyökkäys on paras puolustus. Noidankehä on valmis, sillä pennusta tulee aikuisena toisiin koiriin aggressiivisesti suhtautuva koira.

Väite 3. Emo kurittaa pentuja ottamalla niitä niskasta kiinni, tee siis samoin!
Pentukoiran nostaminen niskasta on valitettavasti edelleen hyvin yleinen tapa rangaista sitä. Peruste tälle on, että narttu tekee samoin pennuilleen. Totuus kuitenkin on, että ihminen ei ole koiraemo ja on naurettavaa edes yrittää matkia koirien omia rankaisumenetelmiä. Vain erittäin harvat nartut edes käyttävätkään niskasta nostamista rangaistuksena. Kunnon ote niskanahasta epäilemättä on tehokas rankaisu pennulle, mutta suurena riskinä on, että saat pennustasi epävarman ja pelokkaan.

Väite 4. Älä koskaan auta pentua pois ikävästä tilanteesta!
Perustelu tälle väitteelle on, että pentu oppii näin vain pelkäämään. Se voi pitää paikkansa, jos pentua aina nostellaan pois ja sitä lohdutellaan havaittaessa pientäkin epävarmuutta. Pentukoiran omistajan velvollisuus on kuitenkin varjella pentua tilanteilta, joita se ei hallitse tai joissa se voi loukata itseään. Esimerkiksi leikki isomman koiran kanssa saattaa yltyä liian rajuksi ja pentu pelästyy tilannetta. Keskeytä leikki tällöin välittömästi! Uhkaavat koirakokemukset aiheuttavat pahimmillaan sen, että pennusta tulee aikuisena muita koiria pelkäävä ja se suhtautuu niitä kohtaan aggressiivisesti. Pennun tärkein sosiaalistumiskausi kestää kahdeksan viikon iästä 12-14 viikon ikään ja on erityisen tärkeää, että pentu saa tällöin vain hyviä kokemuksia muista koirista.

Väite 5. Paina pennun kuono sen pissaan, jos se tekee tarpeensa sisälle!
Miltä sinusta tuntuisi, jos ystäväsi tulisi huutamaan aina korvaasi kun menet vessaan? Alkaisiko vessa tuntua hyvältä paikalta tehdä tarpeensa? Entä tekisitkö tarpeesi kyseisen ystävän läsäollessa, kun olet aina saanut huutoa osaksesi? Monet pennunomistajat kärsivät siitä, että koira ei tee millään tarpeitaan lenkillä. Älä siis muodosta negatiivista mielleyhtymää sinun ja tarpeiden tekemisen välille! Pentu ei kykenee ymmärtämään oikea-väärä eroa vaan se oppii turvallinen-vaarallinen asteikolla. Raju rankaiseminen tarpeiden tekemisestä sisälle saattaa myös johtaa siihen, että pentu vain oppii tekemään tarpeensa piilossa. On huomattavasti riskittömämpää palkita pentua pissimisestä ulos (kehut, ruoka jne, muista ehdollinen vahviste!) ja olla välittämättä vahinkotarpeista sisällä. Muista kuitenkin viedä pentua usein ulos, sillä se ei vielä kykene pidättelemään tarpeitaan kunnolla.

KOIRAN KOULUTUS TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ: Koulutusprosessin rakenne

Haluat kouluttaa koirallesi uusia asioita? Mutta miten rakentuu teoreettisesti optimaalinen koulutusprosessi käytännössä? Tässä artikkelissa käyn läpi koulutusprosessin rakennetta ja mitä asioita tulisi huomioida opetettaessa uusia käyttäytymismalleja koiralle.

Koiran koulutuksessa oppimisprosessin rakenne riippuu aina lähtötilanteesta (mm. mitä koira jo osaa, mitkä se kokee palkkioiksi ja mitkä rangaistuksiksi), mutta teoreettisesti kokonaisuus etenee seuraavanlaisen kaavan mukaan:
1. Liikkeen opetus
2. Kehon vihjeiden ja apuvälineiden häivytys
3. Sanallisen vihjeen (käskyn) liittäminen valmiiseen toimintoon
4. Liikkeen yleistäminen ja häiriöiden siedätys
5. Keston ja etäisyyden koulutus
6. Ärsykekontrolli

Kun haluamme opettaa koiralle uusia asioita, on ensimmäisenä tavoitteena saada toivottu käyttäytyminen esiin tavalla tai toisella. Halutun toiminnan aikaansaamiskeinoja on useita. Houkuttelu on ehkä tavallisimpia koirankoulutuksessa käytettyjä tekniikoita. Tyypillinen esimerkki on se, että koira houkutellaan maahan makupalan avulla. Ongelmana houkuttelun käytössä on se, että koira tulee helposti riippuvaiseksi houkuttelussa käytetyistä avuista. Siksi siitä tulisikin päästä eroon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa koulutusprosessia. Shaping on yleinen toiminnan aikaansaamiskeino naksutinkoulutuksessa. Sillä tarkoitetaan sitä, että koiran käytöstä muokataan asteittain kohti haluttua lopputulosta. Fyysinen käsittely on usein yhdistetty pakotteiden ja rangaistuksien kanssa, esimerkiksi koiran takapään painaminen alaspäin kun sen halutaan istuvan. Ongelmana on se, että koiran osallistuminen koulutukseen muuttuu passiiviseksi ja se tulee helposti riippuvaiseksi avuista. Käytöksen sieppaamista eli capturingia voidaan hyödyntää monien yksinkertaisten toimintojen yhteydessä. Tekniikka sisältää koiran käytöksen "sieppaamisen" silloin, kun koira tekee sen sattumalta omatoimisesti. Mallioppimista, sosiaalista oppimista, voidaan myös hyödyntää uusien asioiden koulutuksessa. Jos esimerkiksi koira halutaan opettaa haukkumaan käskystä, voidaan kyseinen käytös saada esiin antamalla toisen koiran haukkua lähistöllä. Ympäristön muokkaaminen taas ei itse asiassa ole mikään erillinen koiran oppimistekniikka, vaan sitä käytetään tavallisesti yhdessä jonkin muun tekniikan kanssa. Ympäristöä muokataan siten, että haluttu toiminto saadaan todennäköisesti esiin. Esimerkiksi istuutumista harjoiteltaessa koira pidetään hihnassa niin, että se pysyy kohtuullisella etäisyydellä kouluttajasta. Kohdentamisella (eli targeting) tarkoitetaan houkuttelun ja shapingin välimuotoa, jossa hyödynnetään ensin shaping menetelmää, jotta koira saadaan esimerkiksi koskettamaan kohdekeppiä kuonollaan. Tämän jälkeen kohdekepin avulla koiraa voidaan ohjata menemään sinne, minne se halutaan, ja siten saadaan aikaan joukko uusia toimintoja.

Liikkeen nimeäminen, eli käsky tai vihjesanan liittäminen, toteutetaan silloin, kun haluttu suoritus on teknisesti opittu. Tässä hyödynnetään klassista ehdollistumista, kuten ehdollisen vahvisteenkin opettamisessa. Sillä hetkellä kun koira toimii halutusti, sanotaan vihjesana ja välittömästi palkitaan. Tätä on toistettava riittävän monta kertaa, jotta vihje ehdollistuu koiran suoritukseen. Näin vihjeen antaminen kertoo eläimelle, että sillä on juuri nyt mahdollisuus suorittaa jokin toiminto, mikä tuo palkkion. Vihjesana onkin arvokas, koska vain vihje antaa mahdollisuuden palkkioon ja ilman vihjettä suoritettuja toimintoja ei tässä vaiheessa enää huomioida.

Kun koirasi on oppinut halutun liikkeen sujuvasti häiriöttömässä ympäristössä, on aika lisätä tilanteeseen häiriöitä. Tämä kannattaa toteuttaa pikku hiljaa, asteittain. Esimerkiksi käden heilautus voi olla jo suuri häiriö tietylle koirayksilölle. On myös tärkeää muistaa, että mitä vahvempi ja varmempi koiran toiminnasta halutaan tehdä, sitä suurempiin häiriöihin se on syytä yleistää. Häiriöiden lisäämistä on mm. harjoittelupaikan vaihdos ja muiden ihmisten sekä koirien lisääminen koulutustilanteeseen.

Viimeinen vaihe koulutusprosessissa on ärsykekontrolli. Tällä tarkoitetaan sitä, että koira opetetaan suorittamaan liike vain haluttaessa, ja erottelemaan kyseisen liikkeen vihjesana muiden liikkeiden vihjeistä (esimerkiksi koira ei mene maahan kun sanotaan "istu"). Ärsykekontrollin vaiheet voidaan luokitella seuraavasti:
1. Koira tekee X, kun sille sanotaan X (pyörii joka kerta, kun sille sanotaan "pyöri").
2. Koira ei tee Y, kun sille sanotaan X (ei istu, kun sanotaan "pyöri").
3. Koira ei tee X, kun sille sanotaan Y (ei pyöri, jos sanotaan "istu").
4. Koira ei teeX, ennen kuin sille sanotaan X (ei pyöri, jos ei ole annettu vihjettä "pyöri).

Koko koulutusprosessin läpikäyminen saattaa ensimmäisen opetettavan toiminnon kohdalla tuntua erittäinkin työläältä, mutta on hyvä muistaa, että koira oppii jatkuvasti myös koulutustilanteen rakenteesta. Jokaisen uuden asian opettaminen muuttuu pikku hiljaa helpommaksi. Koira oppii oppimaan.

KOIRAN KOULUTUS KÄYTÄNNÖSSÄ: Ehdollisen vahvisteen opettaminen koiralle

Jotta positiiviseen vahvistamiseen perustuva koiran koulutus olisi mahdollisimman tehokasta, on eläimelle kyettävä kertomaan tarkalleen, sekunnin murto-osan tarkkuudella, milloin se tekee oikein. Jos koira saa jonkin tekemänsä asian jälkeen suoraan primäärivahvisteen eli ehdottoman vahvisteen (esim. ruoka, lelu, leikki) ongelmaksi muodostuu sen hitaus ja epätarkkuus, sillä kouluttajan palkkio tulee aina pari sekuntia myöhässä. Käytettäessä ehdollista vahvistetta eli sekundäärivahvistetta (naksutin, hyvä-sana, pilli jne) koiran kouluttaminen nopeutuu ja tehostuu huomattavasti. Hyödyntäen klassista ehdollistumista koiralle opetetaan, että tietty äänisignaali ennakoi palkkion tuloa.

Voit käyttää palkkiona mitä tahansa, joskin ruuan käyttö on usein yksinkertaisinta. Anna valitsemasi äänisignaali (jokin sana tai naksutin) ja sen jälkeen palkkio koiralle. Kiinnitä huomiota siihen, ettei esimerkiksi kätesi liikahda ennen kuin äänisignaali loppuu. Toista tätä useamman kerran ja muista pitää myös taukoja. Lisää ehdollisen vahvisteen opettamistilanteisiin häiriöitä pikkuhiljaa, esimerkiksi treenaa erilaisissa paikoissa, muiden ihmisten/koirien läsnäollessa jne. Muista, että kun lisäät häiriöitä tilanteeseen, saattaa koirasi jäädä tuijottelemaan uutta häiriön aiheuttajaa. Toimita palkkio silti, äläkä toista äänisignaalia! Lopulta voit testata äänisignaalin toimivuutta siten, että annat merkin kun koira katselee muualle tai touhuilee omiaan lähelläsi. Jos koirasi katsoo sinua heti merkin kuultuaan ja tulee luoksesi, se on oppinut merkin.

Seuraavissa käytäntö-artikkeissa hyödynnetään ehdollista vahvistetta erilaisten temppujen ja katsekontaktin opettelussa!

KOIRAN KOULUTUS TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ: Mitä tehdä, kun koira pelkää?

Pelko on yksi elämää ylläpitäviä perustoimintoja eläimessä. Se on luonnollista. Biologisesti katsottuna pelko on stressireaktio uhkaa vastaan ja ilmenee sekä epämiellyttävänä tunteena että fysiologisina reaktioina eläimessä. Koiralle tyypillinen reaktio pelkoon on jähmettyminen, pakeneminen tai hyökkääminen. Puolustautuminen on kuitenkin harvoin järkevä ratkaisu ja eläin turvautuu siihen yleensä vasta kun esimerkiksi pakeneminen ei ole enää mahdollista. Koirien pelkoreaktiot ovat kuitenkin villieläimiin nähden vaimentuneet kesyyntymisen myötä. ”Koirien synnynnäinen pakoetäisyyskin on selvästi muita koiraeläimiä lyhyempi. Jos koira säikähtää, se saattaa jähmettyä paikoilleen tai pakenee ehkä vain joitain kymmeniä metrejä. (Kaimio 2007: 315.)”

Koiran säikähtäessä, esimerkiksi äkkinäistä kovaa ääntä, se reagoi refleksinomaisesti. Pelko voidaankin määritellä kehon vasteeksi, joka auttaa yksilöä selviytymään vaaratilanteista. Pelkotunteita käsittelee aivoissa talamus. Pelkoreaktiolle on aivoissa kaksi reittiä: kuuloaivokuori (hidas reitti, käsittelee tiedon ja antaa toimintaohjeet) ja mantelitumake (nopea reitti, vastaa henkiinjäämisestä, tiedostamaton). Informaation siirryttyä tumake joko kiihdyttää tai sammuttaa autonomista hermostoa. Pelolla on ”oma” aivoalue ja raju pelästyminen synnyttää muiston ärsykkeestä sekä muiston toiminnasta ja sen tehosta. Fysiologisia muutoksia koirassa ovat mm. sykkeen ja hengitystiheyden nousu, läähätyksen lisääntyminen, kuolan erittyminen, verenpaineen nousu, pupillien laajeneminen, hätävirtsaaminen ja kehon tärinä. Elimistössä erittyy mm. kortisolia, endorfiinia ja adrenaliinia.

Pelkoehdollistumisen (klassinen ehdollistuminen) kautta syntynyt pelko kuuluu ontogeenisiin pelon lähteisiin. ”Ontogeeniset pelon lähteet ovat pääasiassa oppimisen ja kokemusten tulosta (Lindsay 2001: 74).” Luonteeltaan rohkeakin koira voi oppia kerrasta pelkäämään sellaisia asioita, joita se koki tai näki pelästyessään voimakkaasti tai tuntiessaan kipua.

Kaimion (2001: 321) mukaan siedättäminen on sekä koiran että myös ympäristön kannalta turvallisin tapa poistaa pelon tai kiihtymyksen aiheita. Siedättäminen vaatii suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä, ja se tapahtuu aina koiran pelkokynnyksen alapuolella. ”Siedättäminen vaatii kouluttajalta kärsivällisyyttä ja usein myös tilanteiden järjestämistä sellaisiksi, että pelkoa aiheuttaneiden ärsykkeiden voimakkuus on täysin ihmisen hallittavissa (Kaimio 2005: 57).” Oppimispsykologisista keinoista käytettäväksi sopii myös vastaehdollistaminen ja se usein liitetäänkin siedättämisen yhteyteen. Vastaehdollistamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa pelko (tai jokin muu tunnetila/käyttäytymismalli) muutetaan toisenlaiseksi hyödyntäen klassista ehdollistamista. Vastaehdollistamiseen liittyy usein toiminnan muutoksen lisäksi myös koiran tunnetilan muutos. Käytännössä pelottava kohde on pidettävä niin kaukana ettei se laukaise pelkoreaktiota ja samalla annostellaan testattua, toimivaa ja rauhoittavaa vahvistetta koiralle. Vastaehdollistaminen ja siedättäminen vaatii usein huomattavan määrän toistoja ja vasta tämän jälkeen päästään rakentamaan korvaavaa toimintoa pelkoreaktion tilalle. Lopputavoitteena onkin, että ärsyke (joka laukaisi ennen pelkoa koirassa) itsessään muodostuu koiralle vihjeeksi halutun (esimerkisi "istu", katsekontakti jne) toiminnon suorittamisesta.

Pelkotilojen hoidossa on olennaista kartoittaa tilanne kokonaisvaltaisesti ensin. Koiran terveydentila (+ravinto, liikunta, aktivointi, itsetunnon kohotus) on tarkastettava, pohdittava mitä koira pelkää, missä se pelkää ja miten se ilmenee. Esimerkiksi vastaehdollistaminen voidaan tehdä kokonaan väärään ärsykkeeseen jos ei tiedetä tarkalleen, mitkä pelon laukaisevat tekijät ovat. Käyttäytymistieteellisesti voidaan myös hyödyntää menetelmää flooding. Flooding onkin totuttamista, joka tapahtuu pelkokynnyksen yläpuolella. Koiralle ei mahdollisteta poispääsyä tilanteesta ja tällöin eläin saattaa lopulta tottua ärsykkeeseen. Ongelmalliseksi menetelmän tekee sen vaikea toteuttaminen käytännössä, turvallisuusriskit sekä eläimelle aiheutettu suuri stressitila. Jos koira pääsee loittonemaan tai vapautumaan tilanteesta, pelko voimistuu entisestään. Pelkoa aiheuttavan ärsykkeen lopettaminen toimii vahvisteena ja eläin voi oppia vapautumaan ärsykkeestä (R-) sillä, mitä sattui tekemään lopettamisen aikaan.

Klassisen ehdollistumisen ohessa koiran pelkotilojen hoidossa voidaan myös edetä operantin ehdollistumisen kautta. Tällöin koiran levollista olotilaa vahvistetaan poistamalla uhka/pelon aiheuttaja. Näin koira oppii säätelemään pelon kohdettaan omalla käyttäytymisellään. Jotta päästäisiin maksimaaliseen lopputulokseen, on huomioitava myös palkkion ajoitus. Ongelmalliseksi tämän menetelmän tekeekin sen toteuttaminen käytännössä: on tiedettävä tarkalleen mikä/mitkä on pelon aiheuttava ärsyke ja poistettava se/ne juuri oikealla hetkellä (kun koira käyttäytyy omistajan mielestä oikealla, rauhallisella tavalla). Oppimispsykologiset asiat huomioiden myös käytöksen yleistäminen on muistettava.

Eläimen omistajan oma käyttäytyminen pelkoa aiheuttavan ärsykkeen ilmaantuessa on olennaista, sillä koira mallioppii (sosiaalinen oppiminen) tehokkaasti. Koirien vahva pelkotilat ovat tuskin pelkän mallioppimisen kautta hoidettavissa, mutta se on huomioitava yhtenä varteenotettavana tukikeinona hoitoprosessissa. Myös lääkitys voi olla tukena muiden hoitomuotojen ohella.

Siteeraukset:

Lindsay, Steven R. 2001: Handbook of Applied Dog Behavior and Training. Volume Two. Etiology and Assessment of Behavior Problems.

Kaimio, Tuire 2005: Hevosen kanssa.

Kaimio, Tuire 2007: Koirien käyttäytyminen.

KOIRAN KOULUTUSVINKKI: Koiran aktivointi

Onko koirallasi välillä energiaa vähän liikaakin? Varsinkin pennut ja nuoret koirat voivat olla melko "ylinenergisiä" ajoittain. Markkinoilla on monenlaisia koiran aktivointivälineitä, mutta ilman niitäkin pärjää!

Yksi suosituimmista aktivointileikeistä on varmasti makupalojen piilottelu. Näin koira (mieluiten nälkäinen) joutuu käyttämään nenäänsä etsiessään ruokaa. Makupalojen kannattaa olla erityisen mieluisia koirallesi. Niitä voi piilottaa ympäri asuntoa tai ulkona (lumihankeen, metsään, ruohikkoon jne) ja vaikeusastetta muokataan sitä mukaa miten koira oppii makupaloja löytämään. Voit myös tehdä vaikkapa verijäljen (tai hajujäljen ruualla) koiran seurattavaksi, ja lopussa odottaa tietenkin herkkukasa! Tällainen hajutyöskentely on erinomaista koiran virikkeistämistä, ilman sen suurempia käytännön tavoitteita. Jos et ehdi piilotella ruokaa, niin anna koiralle herkullinen luu pureskeltavaksi tai jos koirasi ei erityisemmin välitä herkuista, mutta rakastaa lelujaan (pallo, kepit ulkona jne) piilota niitä!

Ongelmanratkaisutehtävät toimivat myös erinomaisina koiran aktivointileikkeinä. Voit aloittaa laittamalla tyhjän vessapaperirullan (tai talouspaperirullan) lattialle koiran eteen ja tiputtaa mieluisen makupalan sen sisään. Anna koirasi pohtia miten makupala saadaan! Vaikeuta tehtävää sitä mukaa mitä koira oppii, käytä esimerkiksi tyhjiä jogurttipurkkeja ym astioita.

Helppojen temppujen opettelu on mukavaa ajanvietettä lemmikkisi kanssa, mutta myös aktivoi koiraa. Opetelkaa vaikkapa tassun antaminen, ympäri pyörähtäminen tai "suukon" antaminen!

KOIRAN KOULUTUS TEORIAA: Mikä on koiran ongelmakäytöstä/käytöshäiriö?

Koiran normaalin ja epänormaalin käyttäytymisen välinen raja ei ole helposti määritettävä ja vaikka kyse ei olisikaan varsinaisesti häiriökäyttäytymisestä eli lajille epätyypillisestä käyttäytymisestä, voi koiran käytös silti olla ongelmallista. Käytöshäiriö voidaankin luokitella koiran toimintamalliksi/käytökseksi, joka ei sovi ihmiskulttuurin ”sääntöihin”. Jokainen ihmisyksilö/perhe määrittää itse minkä kokee ongelmakäytökseksi. Ihmisillä on erilaiset odotukset lemmikkieläimeltään – toinen haluaa koiran nukkuvan sängyssä ja toinen ei. Koira kuitenkin oppii jatkuvasti tekemisen ja kokemisen kautta, joten monet ihmisen käytöshäiriöiksi tulkitsemat asiat voivat olla tahattomasti vahvistuneita, puhtaasti opittuja tapoja (operantti ehdollistuminen). Usein jokin eläimen oppima asia voi muodostua elämää häiritseväksi. Esimerkiksi koira, joka on saanut pentuna hyppiä ihmisiä vasten, ei ymmärrä miksei se saa tehdä niin vanhempanakin (mitä isompi koira, sitä suurempi ongelma). Koiran oppimista ei siis voi pysäyttää koulutustilanteiden ulkopuolella. Eläintä opettaa sekä ihminen että ympäristö. Osallistumalla tähän prosessiin mahdollisimman varhain ja mahdollisimman paljon, pystytään vaikuttamaan siihen, millaisia asioita koira oppii ja mille se on tulevaisuudessa altis.

Lähtökohtainen ero käytöshäiriöiden eri tyypeissä on siinä, johtuvatko ne puhtaasti koiran oppimishistoriasta vai laji- ja rotutyypillisistä ominaisuuksista sekä yksilön geenipohjasta. Koiran oppimishistoriaan voi vaikuttaa jo pentulaatikosta lähtien, mutta geeneihin ei voi vaikuttaa. Geenit, perimä määrää pitkälti koiran rotutyypillisen ja yksilöllisen käyttäytymisen kehittymistä ja erityistä alttiutta tietynlaisten käyttäytymismallien syntymiseen. Monia rotutyypillisiä käyttäytymismalleja voidaan pitää ongelmallisena ihmisten yhteiskunnassa, esimerkiksi herkkähaukkuisuus koiran havaitessa liikettä (useat metsästyskoirat). Rotuun tutustuminen ja oikean koirarodun (esimerkiksi liikunnan tai aktivoinnin tarve, elinolosuhteet) valinta onkin tärkeää. Mikäli koiran luontaista toiminnantarvetta ei pystytä tyydyttämään, vastaan voi tulla ongelmia estyneestä rotutyypillisestä käyttäytymisestä johtuen.

Lajityypillisissä käyttäytymismalleissa päämäärään pääseminen on eläimelle hyvin palkitsevaa ja tuottaa suunnatonta mielihyvää. Tällöin vähäiselläkin toistomäärällä saadaan aikaan vahvaa ja pysyvää oppimista, jota voi olla vaikea muuttaa. Koira oppiikin teoistaan, jos niistä seuraa jotain merkityksellistä. Eläin myös itse määrittelee minkä se kokee rankaisuksi ja minkä vahvisteeksi. Tällöin kielto tai kevyt rangaistuskin voi olla koiralle palkitsevaa, sillä se on tällöin saanut jonkinlaista toimintaa aikaan omistajassaan ja lisäksi huomiota osakseen. Mikäli koiran ei-toivottu toiminta/käyttäytyminen lisääntyy siihen puuttumisesta huolimatta, voidaan olla melko varmoja siitä, että koira ei ainakaan koe saavansa tekemisestään ikäviä seuraamuksia, rangaistuksia. Toisaalta koiran oppimishistoriaan voi kuulua jotain, joka on saanut aikaan vahvan pelkoehdollistumisen (klassinen ehdollistuminen), varsinkin jos omistaja käyttää/on käyttänyt fyysisiä pakotteita tai muuten vahvoja positiivisia rankaisuja.

Lähdettäessä pohtimaan käytöshäiriön syitä on tärkeää tarkistaa koiran fyysinen terveys ensin. Moni ongelmakäytökseksi luokiteltu asia onkin koiran kipukäyttäytymistä. Joskus käytöshäiriö voi muodostua niin vaikeaksi, että koiraa uhkaa lopettaminen. Esimerkiksi eläimen aggressiivisuus on monelle koiran omistajalle vaikea asia. Totuus kuitenkin on, että käytöshäiriön syyt löytyvät lähes aina omistajasta. Tällöin ongelmien hoitokin keskittyy ihmisen käyttäytymisen muuttamiseen.

KOIRAN KOULUTUSVINKKI: Mikä on paras vahviste koiralleni?

Laita erityyppisiä makupaloja ja leluja maahan erilleen toisistaan ja seuraa minkä koirasi valitsee ensimmäisenä. Tuleeko se sinun luoksesi? Ehkä sinä (ja huomiosi) on paras palkkio koirallesi!

Pitääkö koirasi silittelystä tai vetoleikeistä? Vai rakastaako se juosta vapaana? Nämä ovat myös erinomaisia vahvisteita hyödynnettäväksi koiran koulutuksessa!

KOIRAN KOULUTUS TEORIAA: Vahvisteet (palkkiot) ja rankaisut

Eläinten käyttäytymistieteessä vahviste määritellään siten, että se lisää toimintaa. Eli koira itse määrää mikä toimii sille palkkiona, ja mikä ei. Onkin tärkeää seurata koiraa ja sen eleitä sekä signaaleja. On myös hyvä pohtia millaisen suorituksen haluaa rakentaa, sillä palkkio tulee liittymään koiran käyttäytymiseen. Esimerkiksi ruoka toimii suurimmalle osalle koirista rauhoittavana palkkiona ja erilaiset leikit kiihdyttävänä vahvisteena. Vahvisteiden vaikutukset ovat kuitenkin aina yksilökohtaisia ja koira yksilönä määrittelee mikä vahviste sillä toimii kiihdyttävänä tai mikä rauhoittavana. Positiivisella vahvisteella (R+) tarkoitetaan sitä, että tilanteeseen tuodaan jotain koiralle mukavaa eli palkitaan koiraa. Kun koira yhdistää saamansa palkkion sitä edeltäneeseen toimintaan, toiminnan todennäköisyys lisääntyy. Negatiivisessa vahvistamisessa (R-) taas poistetaan tilanteesta jotain koiran kannalta epämiellyttävää (ja näin toiminta lisääntyy). Eli negatiivisessa vahvistamisessa on jo täytynyt rangaista koiraa (muutenhan epämiellyttävää ei voida poistaa tilanteesta).

Kun vahviste lisää toimintaa, rankaisu taas vähentää koiran toimintaa/käytöstä. Positiiviseen rankaisemiseen (P+), jossa tilanteeseen tuodaan jotain koiran kannalta negatiivista ja koiran toiminta vähenee, sisältyy runsaasti riskejä ja haittavaikutuksia, esimerkiksi pelkoehdollistuminen johonkin ennalta arvaamattomaan. Rankaisun käyttö usein aiheuttaa ainakin sen, että koira alkaa pelätä jotain/joitain koulutustilanteessa läsnä olevia asioita. On mitä todennäköisintä, että pelko kohdistuu nimenomaan kouluttajaan, sillä kouluttaja on aina läsnä. Tapahtuu klassista ehdollistumista. Rankaiseminen ei myöskään poista ei-toivotun käyttäytymisen perimmäisiä syitä eikä rankaiseminen kerro koiralle mitä sen tulisi tehdä. On tärkeää muistaa, että mitä voimakkaampia pakotteita käytetään, sen voimakkaampia voivat olla sivuvaikutukset. Vaikka keskustelun ulkopuolelle jätettäisiinkin kokonaan rankaisun käytön eettinen puoli, jää jäljelle hyviä perusteita, miksi rankaisua ei kannata käyttää. Siinä missä palkitsemiseen perustuvalla koulutustavalla koulutettu koira on yritteliäs, ja pyrkii aktiivisesti keksimään tavat ansaita palkkiot, rankaisemalla koulutettu koira voi pyrkiä välttämään tekemistä, josta saattaa seurata rangaistus. Jos rangaistus on tullut usein yllättäen ja voimakkaana, koira alkaa välttämään kaikkea tekemistä, sillä se ei voi ennalta tietää, mikä toiminta milloinkin aiheuttaakin rangaistuksen. Koiran koulutus on tällöin hidasta tai jopa mahdotonta, koska jo toiminnan aikaansaamiseen itsessään joudutaan käyttämään paljon aikaa.

Sekä positiivisen vahvistamisen että pakotteiden ja positiivisen rankaisun yhdistämisellä koulutuksessa on monia haittapuolia. Ensinnäkin palkkioiden vaikutus vähenee, sillä jos koira kokee liian usein epämiellyttäviä asioita koulutustilanteessa se voi yksinkertaisesti keskittyä rangaistusten välttelyyn niin intensiivisesti, että ei enää kykene työskentelemään palkkioiden eteen täydellä teholla. Yksi tärkeimmistä koiran positiivisen kouluttamisen suurimmista hyödyistä on se, että koiralle voi tehokkaasti kertoa, että se teki väärin, pidättämällä palkkion. Palkkion poistolla eli negatiivisella rangaistuksella (P-) tarkoitetaankin tilannetta, jossa koira aiheuttaa omalla toiminnallaan jonkin mukavan elementin poistumisen tilanteesta. Kun koira toimii ei-toivotulla tavalla, se menettää mahdollisuutensa saavuttaa tavoittelemansa palkkio. Ja jos sen sijaan yhdistetään palkkion ja pakotteiden käyttö, ei palkkion pidättäminen ole enää yhtä tehokas koulutuskeino osoittaa koiralle sen käytöksen/toiminnan olleen väärä.

Tehokkaan, positiiviseen vahvistamiseen perustuvan koulutuksen edellytys on, että kouluttaja pystyy vahvistamaan haluamaansa käytöstä täsmälleen oikealla hetkellä. Käytettäessä pelkkää primäärivahvistetta eli ehdoton vahviste (esimerkiksi ruoka, lelu, leikki, silittely) varsinkin uuden asian opettaminen koiralle voi osoittautua hankalaksi palkkaamisen ajoituksen suhteen. Kun koiralle ollaan kouluttamassa jotain uutta asiaa, on palkitsemisen ajoitus monessa suhteessa se tekijä, joka erottaa onnistumisen epäonnistumisesta. Kouluttaja oppiessa palkitsemaan koiraa täsmälleen oikealla hetkellä, kouluttamiseen tarvittava aika lyhenee huomattavasti. Koulutuksen sujuvan etenemisen vuoksi on siis pystyttävä kertomaan koiralle murto-osasekunnin tarkkuudella, milloin se tekee jotain haluamaamme. Olet varmasti kuullutkin naksutinkoulutuksesta jossain yhteydessä? Naksutin on käyttäytymistieteen kautta katsottuna sekundäärivahviste eli ehdollinen vahviste. Pavlov astuu kuvaan tässä vaiheessa klassisen ehdollistumisen kautta. Ehdollinen vahviste voi olla myös jokin muu ääni (pilli, hyvä-sana jne) tai vaikkapa valomerkki. Käytettäessä ehdollista vahvistetta koiran koulutuksessa on hyvä kuitenkin aina muistaa, että sitä tarvitaan vain silloin, kun sekunnintarkka merkkaaminen on tarpeellista. Esimerkiksi lisättäessä kestoa paikallamakuuseen, tarkkuussignaalia ei enää tarvita, vaan koira voidaan palkita suoraan primäärivahvisteella.

Vahvisteiden käyttöön liittyy olennaisesti myös niiden suunnitelmallinen aikatauluttaminen. Aina ei ole lopputuloksen tai opetettavan liikkeen kannalta mahdollista, että koiraa palkittaisiin jokaisesta onnistuneesta suorituksesta. Vahvisteaikataulu kertoo miten tiheään eläintä palkitaan. Vahvisteaikataulun valintaan, halutaanko esimerkiksi käyttää kiinteää väliä tai vaihtelevaa suhdetta, vaikuttaa olennaisesti se, mitä koiralle halutaan kouluttaa ja missä sitä on tarkoitus hyödyntää. Suoritusta saadaan parhaiten ylläpidettyä säännöllisellä vahvistamisella eli palkitsemalla koiraa aina jokaisesta onnistuneesta suorituksesta. Harjoiteltaessa pitkäkestoisia toimintoja, kuten kontakti ja seuraaminen, parhaiten toimiva vahvisteaikataulu on vaihteleva vahvisteväli, jossa koiraa palkataan vaihtelevien ajanjaksojen jälkeen. Tällöin koira ei itse voi koskaan etukäteen tietää, missä vaiheessa vahviste tulee. Sen siis kannattaa ylläpitää hyvää suoritustasoa koko ajan. Tyypillinen soveltamiskohde vaihtelevan välin perusteella tapahtuvalle vahvistamiselle onkin pitkäkestoisten toimintojen koulutus.

Palkkion suunta on yksi koiran koulutuksen keskeisistä tekijöistä. Sen avulla voidaan aiheuttaa koulutusvirheitä tai vastaavasti viimeistellä haluttu toiminto. Palkkio tulisikin antaa siihen missä koiran halutaan olevan tai mihin eläimen toiminnan tulisi suuntautua.

KOIRARODUT: Rottweiler

Hannele Hoffrèn
ROTTWEILER
Ihmisen paras ystävä?



Rotuessee
Kouluttajakoulutus 2007
Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy
31.10.2007



SISÄLLYS


1. JOHDANTO

2. SUDESTA ROTTWEILERIIN

3. ROTTWEILERIN HISTORIA JA NYKYISYYS

4. KÄYTTÄYTYMINEN JA KOULUTUS
4.1. Käyttäytymismallit, arkielämä ja koulutus
4.2. Käyttäytymisongelmat
4.3. Terveys

5. LOPUKSI

LÄHTEET




1. JOHDANTO

Koiria on jalostettu valikoivasti jo monta tuhatta vuotta, tietoisesti tai tiedostamatta. Jossain määrin yhtenäisiä koiratyyppejä esiintyi jo 2000-3000 vuotta sitten. Jalostukseen alkoi kuitenkin vasta 1800-luvulla ilmestyä rotupuhtauden vaalijoita ja koirarotujen kehittämistyö alkoi eri puolilla maailmaa. Tällöin alettiin käyttää valittuja yksilöitä jalostukseen, jotta jälkeläiset olisivat ihmissilmää miellyttäviä. Nykyajan koiraharrastuksen pääpaino onkin koirien ulkomuodon arvioinnissa. Ihminen myös vaatii useilta roduilta ja roturyhmiltä niille ominaista käyttäytymismallia ja selviytymistä ihmisten määrittämistä tehtävistä.

”Kansainvälinen Kennelliitto FCI tunnustaa nykyisin noin 370 eri rotua ja rotumuunnosta ( Eerola 2004: 5).” Rottweilerin käyttötarkoitus on seura-, palvelus ja käyttökoirana. Se onkin yksi nykypäivän suosituimmista palveluskoiraroduista omaten vakaan, tunnetun maineen.

Tarkastelen esseessäni rottweileria ja sen roturyhmää sekä geneettisten ja historiallisten näkökulmien että käyttäytymispiirteiden ja kouluttamisen kautta. Pohdin rodulle tyypillisiä käyttäytymismalleja ja mahdollisia käyttäytymisongelmia. Mielenkiintoni kohteena on myös rottweilerin käyttäytymisen suhde koulutukseen ja arkielämän sujuvuuteen. En hyödynnä lähteenäni paitsi kirjallisuutta vaan myös rodun kasvattajaa. Haastattelemalla rodun asiantuntijaa on mahdollista saada lisää tietoa ja myös uusia näkökulmia rodun käyttäytymiseen, jalostukseen ja koulutukseen.



2. SUDESTA ROTTWEILERIIN

Nykytietämyksen mukaan koira, Canis familiaris eli kesykoira, polveutuu sudesta. Koiran kesyyntyminen alkoi Itä-Aasiasta noin 15000 vuotta sitten. Ihmisten alkukoirista saama hyöty lienee ensimmäisenä ollut lähestyvistä pedoista varoittaminen. Susienkin käyttäytymiseen kuuluu hälyttäminen, ja varoitustehtävää hoitavat kautta maailman myös sellaiset metsästäjä-keräilijäyhteisöjen koirat, joilla ei ole muita työtehtäviä. Juuri vahtiapu saattoi ensimmäisenä motivoida esihistorian ihmisiä varta vasten ruokkimaan koiria saadakseen ne pysymään heidän kotinsa liepeillä.

Maailmassa on nykypäivänä noin 600 miljoonaa koiraa. Yhdysvalloissa 40 prosentilla väestöstä ja Suomessa joka neljännellä perheellä on koira. Vaikka nykypäivän koirissa on mieletön variaatio, ovat ne geneettisesti 99,9 prosenttisesti samanlaisia. Koirat voidaan geneettisesti luokitella neljään pääryhmään. FCI luokittelee koirarodut kymmeneen ryhmään ulkomuodon ja käytön perusteella. Rottweiler kuuluu FCI ryhmään 2.

Modernit koirarodut ovat usein lähtöisin muutamasta perustajakoirasta ja puhdasrotuisuuden ylläpitäminen on johtanut suljettuihin populaatioihin. Viimeisen 400 vuoden aika on syntynyt noin 400 rotua. Samalla ongelmaksi ovat nousseet erilaiset sairaudet. Kun halutaan vakiinnuttaa tietty ilmiasu, vakiinnutetaan samalla perimä. Sisäsiittoisuus vaarantaa rotujen elinvoimaisuutta, laskee lisääntymiskykyä ja rikastaa tautigeenejä. Monet rodut kärsivät nykyään ulkomuotoon keskittyneestä jalostuksesta. On syntynyt monia rotutyypillisiä ja perinnöllisiä sairauksia ja niitä tulee jatkuvasti lisää. Rottweiler on altis etenkin luuston ja nivelten kasvuhäiriöille. ”Joissakin roduissa lonkkavikaa on jopa 70 prosentilla kaikista rodun edustajista eivätkä yhdenkään koiran lonkat ole täysin terveet (Coppinger 2005: 24.)”



3. ROTTWEILERIN HISTORIA JA NYKYISYYS

Rottweiler on yksi vanhimmista koiraroduista. ”Rottweilerin tyyppisiä koiria on satojen vuosien ajan käytetty kaikkialla Keski-Euroopassa karjanajajina, vartioijina ja vetokoirina. Saksalaisista teurastajakoirista kehitettiin erityisesti eteläsaksalaisessa Rottweilin kaupungissa oma rotunsa - - . (Eerola 2004: 140.)” Rodun alkuperää jäljitettäessä on kuitenkin palattava aikaan, jolloin Rooman valtakunnan legioonat valloittivat Eurooppaa, sillä rottweiler polveutuu legioonien mukana kulkeneista molossikoirista. Ne paimensivat legioonien mukana kulkevia karjalaumoja ja kulkeutuivat Saksaan, jossa ne risteytyivät germaanien omien koirien kanssa. Vielä tänäkin päivänä rottweiler kantaa mukanaan esi-isiensä vahti- ja puolustusviettiä. Roomalaisten kulkureittien varrelta sai alkunsa myös moni muukin eurooppalainen koirarotu. Bernhardinkoira syntyi Sankt Bernhardin alueella ja Alppireitin varrella kehittyi leonberginkoira. Rottweilerit osoittautuivat ominaisuuksiltaan hyviksi karjanajajiksi, vahdeiksi ja suojelukoiriksi ja kuuluivat saksalaiseen kaupunki- ja kyläkuvaan vuosisatojen ajan. Rottweilerin päätehtävänä oli karjan kuljettaminen ja vartiointi sekä omistajan ja hänen omaisuutensa suojelu. Koirat taistelivat susien, karhujen ja keskiajalla hyvin yleisten maantierosvojen kanssa. Rotu sai nimen Rottweiler Metzgerhund, rottweililainen teurastajakoira. Rotua kasvatettiin vain suorituskyvyn ja käyttötarkoituksen perusteella. Paimenkoiria on erityyppisiä. Karjapaimenet ja karjanajat, kuten rottweiler, ovat haukkumalla, näykkimällä ja tarpeen tullen puremallakin paimentavia koiria, joiden paimennustapa on yleensä aggressiivisempi kuin lammaspaimenilla. Osa karjapaimen ja karjanajaja roduista paimentaa voimakkaasti liikkeillään, kuten beauceron, mutta rottweilerin ominaispiirteenä oli pitää karjaa liikkeellä ja vartioida sitä.

Rottweilerin tie nykyaikamme tuntemaksi roduksi ei kuitenkaan ollut vain ylämäkeä. Rotu kuoli lähes sukupuuttoon alkuvaiheen kukoistuskauden jälkeen. Yhteiskunnallinen tilanne, markkinoiden laantuminen, karjankuljetusten väheneminen ja köyhyyden leviäminen kansan keskuudessa, olivat päätekijöinä rodun lähes täydelliseen häviämiseen 1800-luvulla. ”Vuotta 1900 voi pitää rottweilerien alamäen päätepisteenä. Sen jälkeen rotua alettiin määrätietoisesti elvyttää. (Suuri Koirakirja 2 1991: 216.)” Rottweiler hyväksyttiin vuonna 1910 viralliseksi poliisikoiraksi ja Rottweilin kaupungin oma rotu alkoi hiljalleen runsastua.

Rottweiler tunnetaan nykyisin kaikkialla maailmassa. Se on nykypäivänä yksi suosituimmista palveluskoiraroduista. Rottweiler hyväksyttiin virallisesti Kanadassa ja Yhdysvalloissa jo 1930-luvulla ja Keski-Euroopassa rottweilerin käyttö vartiointi- ja suojelutehtävissä on lisääntynyt rikollisuuden kasvun myötä. Rottweilerin alkutaival Suomessa perustui lähes yksinomaan Ruotsista tuotuihin koiriin ja kasvatustyö oli lähes olematonta. Ensimmäinen rottweiler tuotiin vuonna 1933, mutta rodun varsinainen kasvatustyö alkoi Suomessa vasta sotien jälkeen.. Rodun harrastajien oma rotujärjestö, Suomen Rottweileryhdistys, perustettiin vuonna 1946. Järjestö huolehtii jäsentensä koulutuksesta, järjestää näyttelyitä, luonnetestejä, palveluskoirakokeita, jalostustarkastuksia ja koulutusleirejä. Suomessa Rottweiler on ennen kaikkea perhekoira, ei ulkona tai kennelissä elävä, yksinäistä vartiointitehtäväänsä suorittava työkoira. Rotua käytetään erilaisissa palveluskoirakoelajeissa, suosituimpina jälki-, haku ja yleiskoe.

Rottweilerin yleisvaikutelman tulee olla keskisuuri tai suuri, vankka koira. Rotu ei saa olla kömpelö eikä kevyt, ei myöskään korkearaajainen eikä ilmava. Rottweiler on korkeuttaan pitempi koira ilmentäen olemuksellaan sopusuhtaisuutta, tasapainoisuutta ja tanakkuutta. Rodulla on selkeä sukupuolileima; nartut ovat kauttaaltaan kevytrakenteisempia. Säkäkorkeus uroksilla on 61-68 cm ja paino noin 50 kg. Nartuilla keskikorkeus on 56-63 cm ja paino noin 42 kg.



4. KÄYTTÄYTYMINEN JA KOULUTUS


4.1. Käyttäytymismallit, arkielämä ja koulutus

Koirien lajityypilliset käyttäytymismallit ovat kehittyneet perimän ja luonnonvalinnan tuloksena. Opittu käyttäytyminen eroaa lajityypillisestä käyttäytymismallista siten, että se opitaan yksilön kokemusten ja oppimisen kautta. Lajityypillinen käyttäytyminen siirtyy geenien mukana sukupolvelta toiselle ja täten saman eläinlajin yksilöt käyttäytyvät hyvin samanlaisesti. Koirat kommunikoivat niille tyypillisillä eleillään ja signaaleillaan, joita ovat esimerkiksi virtsaaminen ja ruumiinasennot. Ihmisen onkin tärkeää tuntea koiralle tyypillisiä signaaleja ja eleitä kommunikoidakseen sen kanssa. Joillakin koiraroduilla on myös käytössään enemmän signaaleja kuin toisilla. Tämä johtuu suoraan koirien erilaisesta ulkonäöstä. Mustat tai karvanaamaiset koirat, kuten rottweiler, kääntävät päätään tai koko ruumistaan poispäin tai nuolevat kirsuaan useammin sen sijaan, että käyttäisivät silmillä annettavia signaaleja. Koiran lajityypillisiä ominaisuuksia ovat myös saalistaminen, lisääntymiskäyttäytyminen ja laumanmuodostaminen. Koiran perimä määrää myös sen rotutyypillisiä käyttäytymismalleja ja ominaisuuksia. Jokaisella koirarodulla on sille ominainen käyttötarkoituksensa. Kuitenkin vain harvat käyttäytymismuodot ovat pelkästään geenien määräämiä, sillä sekä ulkoinen että sisäinen ympäristö vaikuttaa käyttäytymisen kehittymiseen.

Rottweiler on luonteeltaan rauhallinen, hyvähermoinen ja vakaa. Rodussa on sekä kovia että pehmeitä koiria. Rottweilerilla on kuitenkin usein vahva vartioimisvietti ja kiintyessään omaan perheeseensä se uhkaavan tilanteen tullen puolustaa itsevarmasti. Vartioimistaipumus voi kohdistua reviirin ja henkilön lisäksi myös tavaraan tai toiseen eläimeen. Karjapaimen ja karjanajaja koirat ovat myös usein temperamenttisia, osa suorastaan kiihkeitä koiria. Usein nämä koirat ovat vieraita kohtaan varautuneita. On muistettava, että menestyminen aggressiolla vahvistaa voimakkaasti myöhempää aggressiivista käytöstä.

Rottweilereita kasvatetaan nykypäivänä myös suojelukoiriksi. Puolustusvietin eli reaktiivisen aggression viettiärsykkeenä toimii jonkin asteinen kuormitus tai uhka ja viettipäämääränä on kuormituksen loppuminen, ”rauha”. Suojelukoira kuitenkin vartioi aktiivisella aggressiolla eli sosiaaliaggressiolla. Sen viettiärsykkeenä on turhauma, konflikti tai reaktiiviseen käyttäytymisen vahvistamiseen yhdistyvä ärsyke. Turhaumassa koiraa ei lasketa viettikäyttäytymisen mukaiseen päämäärään ja konfliktikäyttäytymisessä koira joutuu kahden yhtäaikaisesti esiintyvän vietin alaiseksi eli viettiristiriitaan. Toisin kuin puolustusvietissä, sosiaaliaggression viettipäämääränä ei ole kuormituksen loppuminen vaan suurempi aggressiivisuus. Osa kasvattajista on sitä mieltä, että suojeluharrastus vaikuttaa negatiivisesti rotuun, sillä toimintakyvyn aleneminen ja arkuus ovat heidän mukaansa lisääntyneet suojelun myötä. Kasvattajat ovat huolissaan harrastuksen vaikutuksesta rottweilerin luonteeseen, erityisesti aggressiivisuuden lisääntymiseen. Kasvattajien mielipiteet eivät kuitenkaan ole absoluuttisia totuuksia ja suojeluharrastuksen negatiivinen vaikutus rottweileriin rotuna tutkittua tietoa. Jos käytetään paljon fyysisiä pakotteita, se voi näkyä lisääntyneenä stressinä koirayksilössä ja tämä taas saattaa johtaa erilaisiin käyttäytymisongelmiin kuten arkuuteen tai lisääntyneeseen aggressioon. Mielestäni suojeluharrastuksen negatiivista vaikutusta rottweileriin rotuna tulisi lähestyä suojelussa käytettyjen metodien kautta. Nykypäivän Suomessa suojeluharrastuksessa käytettyjen rotujen valikoima on melko suppea. Johtuuko tämä roduista vai menetelmistä? Oppimispsykologisten asioiden huomioiminen suojeluharrastuksessa voisi tuoda lajin uusien koirarotujen ja koirayksilöiden ulottuville. Tarkasteltaessa pelkästään ulkoisia, fyysisiä ominaisuuksia törmätään siihen, että rotumääritelmän mukaan rottweilerin tulee olla ulkonäöltään jykevä ja vahva, mutta suojelukoiralta taas vaaditaan ketteryyttä ja kevyempää rakennetta. Suojeluharrastus onkin tuonut jonkin verran hajontaa rottweilerin kasvatukseen. Alkuperänsä ja ominaisuuksiensa puolesta rottweiler kuitenkin soveltuu hyvin myös suojelukoiraksi.

Rottweiler vaatii määrätietoista, kohteliasta ja itsevarmaa käsittelyä. Taistelutilanteissa on oltava tarkkana, jottei puolustushalua herätetä väärässä tilanteessa. Koirat ovat fyysisesti vahvoja, mutta yleensä ahneita ruualle sekä leikkihaluisia, joten ne voivat olla helppoja palkita. Osa yksilöistä voi olla suorastaan työnarkomaaneja. Myös kouluttajan toiminnan muutos voi toimia vahvisteena koiralle ja kouluttajan toiminnan tulisikin olla syy-yhteydessä koiran toimintaan. Koira oppii koko ajan, silloinkin kun emme tietoisesti yritä opettaa sille jotain.

Rottweilereissa on paljon dominantteja yksilöitä.

”Eläintieteessä dominanssi-termi määritellään siten, että dominanssi esiintyy aina suhteessa toiseen yksilöön ja johonkin resurssiin. Resurssina, jonka puute saa aikaan dominanssikäyttäytymisen, voi toimia esimerkiksi tila, ruoka, luu tai lelu, makuupaikka, omistajan huomio, parittelukumppani tai oikeus tehdä jotakin tiettyä asiaa. Koiran motivaatio toimii käyttäytymistä määrittävänä tekijänä, eli koira, jolle luu on suuri aarre, on valmiimpi taistelemaan saadakseen sen, kuin koira, joka ei juurikaan välitä luista. (Hilska 2006: 25.)”

Rottweilerille onkin tyypillistä, ettei se tule välttämättä vanhempana toimeen samaa sukupuolta olevan koiran kanssa. Nartuilla dominanssia on keskimäärin vähemmän. Rotu vaatii hyvää sosiaalistamista jo pentuaikana. Koiralle tulisikin jo pentulaatikkovaiheessa tarjota eri ikäisiä, eri rotuisia ja turvallisia kontakteja. Tässä vaiheessa voidaan myös vaikuttaa koiran dominanssitaipumuksen korostumiseen säätelemällä resurssien määrää. Jos resursseja on paljon, ei ole tarvetta dominanssille.

Rottweilerin koulutus, kuten kaikkien muidenkin koirarotujen, alkaa päivästä jolloin pentu tulee uuteen kotiin. Jotta koirasta kasvaisi yhteiskuntakelpoinen yksilö, jonka kanssa on helppo kulkea erilaisissa paikoissa, on sen jo pienenä opittava ihmismaailman säännöt ja tavat. Hyvä suhde omistajan ja pennun välillä on tärkeää alusta pitäen, joten koiran on opittava luottamaan omistajaansa. Omistajan tehtävä on olla pennun ”vanhempi”, äiti- tai isähahmo.

”- Yhä vieläkin näkee joissain kirjoissa väitettävän, että koirat ovat perineet käyttäytymisensä suoraan sudelta. Meitä neuvotaan kohtelemaan koiria alempiarvoisina susina ja annetaan ymmärtää, että se saisi koirat näkemään meidät johtajasusina, hän [Raymond Coppinger] huokaa. – Koira ei kuitenkaan pysty ajattelemaan kuin susi. Sen aivojen rakenne ja toiminta ovat erilaiset. Jos ihminen yrittää ”ottaa johtajuuden”, koira ei käsitä, mistä on kysymys, vaan vain hämmentyy.
– Nelikuiset sudenpennut, joiden aivojen toimintaa koiran aivot lähinnä muistuttavat, ovat susilaumassa vielä arvojärjestyksen ulkopuolella, hän [Coppinger] kertoo. Sen ikäinen susi oppii samoin kuin koirakin: leikin kautta.
Komentelemalla koulutettu koira sen sijaan näkee omistajansa pelottavana päsmärinä eikä johtajana. (Telkänranta 2006.)”

Rottweiler on palveluskoira, joka vaatii aktiivista tekemistä. Rottweilerin rotutyypilliset ominaisuudet tulisi ottaa huomioon sekä arkipäivän sujuvuudessa että koulutuksessa. Tosin aina ei ole helppoa sanoa onko jokin käyttäytyminen laji- tai rotutyypillistä vai opittua. Laji- ja rotutyypillisyys tuo tiettyjä taipumuksia, mutta vaatii pentuaikana vahvistamista kokemusten ja oppimisen kautta.



4.2. Käyttäytymisongelmat

Yleisimmät koirien käyttäytymisongelmat liittyvät aggressiivisuuteen, yleiseen tottelemattomuuteen, eroahdistukseen, kodin ja tavaroiden tuhoamiseen, remmirähjäykseen, karkailuun ja pelkokäyttäytymiseen. Käyttäytymisongelmat ovat nykypäivänä hyvin yleisiä. Voidaan jopa sanoa, että on epätavallista omistaa koira ilman käyttäytymisongelmia. Ongelmat eivät myöskään ole vain harmillisia ja häiriöksi, vaan myös riski koiran hyvinvoinnille. Jos ongelmat ovat tarpeeksi suuria ja niitä ei saada ratkaistuksi, eläin joudutaan usein lopettamaan.
Rottweilerista voi muodostua ongelmakoira väärissä käsissä. Esimerkiksi liiallinen alistaminen tai suoranainen väkivalta voi ajaa koiran aggressiiviseen suuntaan. Rottweilerin yleisimpiä käyttäytymisongelmia onkin aggressioherkkyys. Remmirähjäys, autojen, polkupyöräilijöiden tai jalankulkijoiden jahtaaminen voi muodostua ongelmaksi rottweilerin kanssa. Omistajan onkin osattava lukea koiraansa oikein. Rottweiler on harvoin koirapuistossa viihtyvä rotu ja varsinkin urokset voivat olla temperamenttisia. Oikean toiminnan vahvistamiseen perustuva koulutus, hyvä suhde omistajan ja koiran välillä sekä koiran sosiaalistaminen jo pennusta pitäen voivat ennaltaehkäistä ongelmia tulevaisuudessa. Koiralla, samoin kuin ihmisellä, on lapsuus, murrosikä, aikuisikä ja vanhuus. Omistajan on ymmärrettävä, että murrosikäinen uros ei välttämättä tule toimeen toisen uroksen kanssa. Murrosikäinen rottweiler ei kuitenkaan ole mikään automaatio tulevasta ongelmakimpusta, jos vain omistaja ymmärtää koiran hormonimyllerrystä ja käyttäytymistä.

Vartioimistaipumuksensa vuoksi rottweileria ei tulisi koskaan jättää ilman aikuisen valvontaa sellaiseen tilanteeseen, jossa se voi kokea tarpeelliseksi puolustaa esimerkiksi omaisuutta tai ihmistä. Rodulle on tyypillistä vartioida etenkin perheen lapsia. Vaikkakin rottweiler on yleensä ihmisille ystävällinen, se voi osoittaa aggressiivisuutta vieraita kohtaan.



4.3. Terveys

Rottweiler on iso, raskas koira ja tämä helposti luo nivel- ja luusto-ongelmia, sillä rotu on kuitenkin pohjimmiltaan käyttökoira. Esimerkiksi kyynärnivel on kovassa rasituksessa, sillä rottweiler on poikkeuksellisen eturaskas koira. Kasvattajat korostavatkin ruokinnan, oikean liikunnan ja alustan merkitystä sairauksien ehkäisyssä. Perinnöllisiä tekijöitä ei voi myöskään unohtaa. Rottweilerin kasvattajat pyrkivätkin usein jalostuksella usein eroon hankalista piirteistä säilyttäen samalla rodun ulkomuodon. Ongelmallista on se, että käyttäytyminen ja tietyt fyysiset ominaisuudet liittyvät kiinteästi toisiinsa. On käytännössä mahdotonta päästä eroon hankalasta käyttäytymispiirteestä muuttamatta samalla rodun ulkomuotoa. Epämiellyttävä totuus on, että jos suljetussa populaatiossa pyritään pääsemään eroon jostakin piirteestä risteyttämällä, on seurauksena väistämättä sisäsiitos ja tämä puolestaan lisää perinnöllisten sairauksien todennäköisyyttä. Yleisimmät sairaudet, kuten epilepsia, syöpä, allergiat, sydänsairaudet, luusto- ja lihassairaudet, silmäsairaudet ja autoimmuunisairaudet, ovat samoja sekä koirissa että ihmisissä. Rottweilereilla, kuten muillakin suurilla roduilla, on usein lonkka- ja kyynärvikoja. Erilaiset silmäsairaudet, kuten harmaakaihi eli HC, ovat myös yleistymässä rottweilerilla.

Kipu ja sairaudet aiheuttavat koiralle stressiä ja tämä taas näkyy esimerkiksi hermostuneisuutena, aggressiivisuutena ja ylireagoimisena erilaisiin tapahtumiin. Jos koirayksilön käytös tulkitaan väärin ja siihen puututaan fyysisillä pakotteilla nojautuen esimerkiksi ”johtajuusongelmaan”, tilanne voi kehittyä erittäinkin vaikeaksi. Stressin lisääntyessä koiran elekielestä tulee selkeämpää ja jollei koira pysty rauhoittamaan ympäristöään esimerkiksi jähmettymällä, kääntämällä päätään, haukottelemalla tai nuolemalla huuliaan, sen on turvauduttava välimatkaa lisääviin signaaleihin ja varoitettava mahdollista uhkaajaa tai viimeisenä keinonaan puolustauduttava. Rottweilerin omistajan tulisikin ymmärtää koiran elekieltä ja tilannetta ei pitäisi ikinä päästää kehittymään niin pitkälle, että koira joutuu turvautumaan aggressiiviseen käyttäytymiseen.



5. LOPUKSI

Matka sudesta nykypäivän koiraan kiinnostaa tutkijoita edelleen. Kesykoiran nopea kehittyminen edeltäjästään sudesta monenlaiseksi muodoltaan ja kooltaan erilaiseksi koiraksi on tutkijoiden mielestä ainutkertaista nisäkäsmaailmassa. Koirien evoluutio ja käyttäytyminen on kiehtova aihe. Koiria yhdistää erilaiset lajityypilliset käyttäytymismallit ja ominaisuudet, mutta jokaisella koirarodulla ja roturyhmällä on myös sille ominaisia käyttäytymismalleja. Rottweilerin suosio perhekoirana ei sulje pois esimerkiksi sen vartioimisviettiä. Rotutyypillisiä ominaisuuksia voidaan kuitenkin pentuaikana joko vahvistaa tai hillitä oppimisen ja kokemusten kautta.

Vahvana, itsenäisenä ja joskus jopa itsepäisenä koirana rottweiler vaatii määrätietoisen kasvatuksen. Sosiaalistaminen jo pennusta pitäen on tärkeää, jotta mahdollisia käyttäytymisongelmia tulevaisuudessa voitaisiin välttää. Rottweilerin omistajan onkin käsiteltävä koiraa sen rodulle ja yksilön luonteelle soveltuvalla tavalla.

Koirarotujen jalostus ei nykypäivänä aina palvele koiraa. Ehkä koiralle lajina ei merkitse paljoa, että muutamat koirayksilöt kärsivät ulkomuotoon perustuvasta jalostuksesta, mutta tällöin ihminen ei todellakaan ole aina koiran paras ystävä. On kuitenkin onni, että ne rottweilerin omistajat, jotka ovat onnistuneet voittamaan koiransa kunnioituksen, uskollisuuden ja luottamuksen, voivat nauttia arkipäivästä ja harrastuksista ihmisen parhaan ystävän kanssa.



LÄHTEET


COPPINGER, RAYMOND & LORNA 2005: Koira? Ihmisen paras ystävä biologin näkökulmasta. Vantaa: Sanasilta Oy.

EEROLA, TAPIO 2004: Suomen koirarodut. Helsinki: Kustannusyhtiö Tammi.

HILSKA, KAISA 2006: Laumanvartijakoirat. Vantaa: Sanasilta Oy.

LINDSAY, STEVEN R. 2000: Handbook of Applied Dog Behavior and Training. Volume One. Adaptation and Learning.Iowa: A Blackwell Publishing Press.

RUGAAS, TURID 2007: Rauhoittavat signaalit. Vantaa: Sanasilta Oy.

SuuriKoirakirja 2 1991. Toim. Tuula Syvänperä. Helsinki: Kustannusyhtiö Tammi.

TELKÄNRANTA, HELENA 2006: Koirasi on pentususi. Tiede. 4.1.2006.
< id="607&vl=">


SUOMEN ELÄINKOULUTUSKESKUS OY, LUENTOMATERIAALIT
Koiran elekieli ja signaalit + koira asiakkaana 9.9.2007
Viettikoulutus 8.9.2007
Koiran kipukäyttäytyminen 29.9.2007
Koiran geneettinen tausta ja käyttäytymisen periytyminen 29.9.2007

HAASTATTELU
Kasvattaja Lea Lamberg, Onttola. http://www.woodweilers.com/

KOIRAN KOULUTUS TEORIAA: Johdanto eläinten oppimispsykologiaan

Kaikilla eläinlajeilla on sama oppimisprosessi ja oppiminen tapahtuu kaikilla eläimillä samojen lainalaisuuksien mukaan. Laji- ja rotutyypilliset ominaisuudet, geeniperimä, mieltymykset ja pelot, oppimishistoria ja terveydentila ovat oppimiseen liittyviä tekijöitä, joiden perusteella voidaan päätellä millaista oppimispsykologista lähestymistapaa missäkin tilanteessa ja millekin eläinyksilölle kannattaa käyttää. Käyttäytymistieteellinen lähestymistapa eläinten oppimiseen pohjautuukin tieteelliseen tutkimukseen ja eläinten oppimispsykologiaa on tutkittu tieteellisesti jo vuosikymmenten ajan. Nykyaikaisten oppimisnäkemysten juuret johtavat 1920-luvulle, jolloin venäläinen psykologi, Ivan Pavlov, löysi klassisen ehdollistumisen tutkiessaan ruuansulatusta koirien avulla. Hän huomasi, että koirien syljeneritys käynnistyi jo eläimiä ruokkivien hoitajien askelten kuuluessa käytävällä. Pavlov alkoi tutkia systemaattisesti havaitsemaansa ilmiötä. Tutkimuksessaan hän soitti kelloa koirille ennen ruoan antamista, jolloin muutaman kerran jälkeen koirien sylkirauhaset aktivoituivat jo pelkästään kellon äänen vaikutuksesta. Kun tilanne toistuu riittävän monta kertaa, ehdollinen ärsyke (kello) laukaisee koirassa saman reaktion (kuolan eritys) kuin ehdoton ärsykekin (ruoka). Ehdollinen ärsyke voi esiintyä juuri ennen ehdotonta ärsykettä, yhtäaikaisesti sen kanssa tai heti sen jälkeen. Klassinen ehdollistuminen on siis tahdosta riippumatonta ja tiedostamatonta, refleksinomaista ärsykkeisiin reagoimista ja tilanteen seurausten ennakointia. Ivan Pavlovin havainnot antoivat alkusysäyksen behavioristisen oppimisnäkemyksen kehitykselle.

Klassisen ehdollistumisen vastaparina toimii operantti ehdollistuminen. Operantin eli instrumentaalisen ehdollistumisen oppi-isänä pidetään 1960-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttanutta B.F. Skinneria. Instrumentaalisen oppimisen löysi kuitenkin yhdysvaltalainen psykologi E.L. Thorndike jo1910-luvulla. Skinner nousi hänen jälkeensä merkittävimmäksi teorioiden käytäntöön soveltajaksi. Operantilla ehdollistumisella tarkoitetaan eläimen oman käyttäytymisen yhdistymistä sen seuraamuksiin eli eläin oppii oivaltamalla, olemalla aktiivinen. Se on siis tahdonvaraista oppimista. Operantin ehdollistumisen perusperiaatteena voidaan pitää sitä, että eläimen toiminta joko lisääntyy tai vähentyy riippuen eläimen toiminnan seurauksista. Toiminta lisääntyy, jos sen seuraukset ovat eläimelle mieluisia ja vähentyy, jos seuraukset ovat epämiellyttäviä.

Operanttilla ja klassisella ehdollistumisella pystytään selittämään valtaosa eläinten oppimisprosesseista. Sosiaalisessa kanssakäymisessä tapahtuva oppiminen sisältää kuitenkin muotoja, joita ei pystytä selittämään pelkästään ehdollistumisteorioiden kautta. Nykyaikainen eläintieteellinen tutkimus onkin kiinnostunut eläinten sosiaalisen oppimisen eri muodoista.
Sosiaalinen oppiminen eroaakin ehdollistumisen kautta tapahtuvasta oppimisesta siten, että eläin ei opi itse saamastaan palautteesta, vaan seuraamalla toisen eläimen saamia palautteita. Sosiaalinen oppimisen piirteitä tunnetaan toistaiseksi melko huonosti ja sen hyödyntäminen koulutuksessa on vaikeaa. Suurimmaksi ongelmaksi koituu se, että emme voi tarkalleen tietää millaisia kykyjä eläimillä on kopioida käyttäytymistä. Emme tiedä millä perusteella esimerkiksi koira ottaa ulkopuolisia vaikutteita käyttäytymiseensä, emmekä tiedä minkälaisia ajattelun taitoja sillä loppujen lopuksi on.